Tapasimme Maken Tukikohta-hankkeen infossa. Hän halusi jakaa
tarinansa kanssamme ja myöhemmin myös useammalle ihmiselle. Se on
selviytymistarina ja Make kertoo sen toivoen, että joku saa siitä uskoa ja
voimaa omaan kamppailuunsa toivottomallakin hetkellä.
” PAKETTIIN VAAN JA PAINOON”
Lääkärin ehdottama saattohoitokoti tuntuu melkoisen
lopulliselta. ”Kuningas,” kuten Make asian ilmaisee, on vienyt liikuntakyvyn,
sisäelimet, ihmissuhteet ja itsekunnioituksen. Terveyskeskuksen vuoteessa makaa
keltainen, kuihtunut, nuorehko mies, jolla on takana hyvä lapsuus, useampi
ammatti, pitkä työura, perhe ja ystävät. Mutta ”Kuningas” on vaan päässyt liian
suureen osaan elämässä salakavalasti. ”Työt tuli aina hoidettua, mutta kyllähän
se mittari olisi aamuisin värähtänyt”. Ajan saatossa tuli hakeuduttua työtehtäviin,
joissa oli mahdollista pärjätä, vaikka olikin vähän ottanut. Ehkä juominen ei
näyttänyt tai tuntunut niin suurelta ongelmalta, koska Make oli hyväntuulinen
tissuttelija. Make ei koskaan juonut vain yhtä iltaa, vaan pari
päivää. Hän kertoo alkaneensa lopulta pelätä olotiloja, joita lopettaminen aiheutti, ja
siteeraa Klamydian kappaleen kertosäettä ”Krapula tulee kyllä, mutta minä
määrään, minä päätän päivän.” Ryyppyputket
pitenivät ja viimeisin kesti 2 kuukautta, jonka jälkeen Make päätyi
terveyskeskuksen vuodeosastolle.
Make muistelee, että vuodet ”Kuninkaan” vallassa menivät
kuin sumussa, vuodenajat sekoittuivat toisiinsa. Polku vei kahteen kertaan
vankilaan. Vanhat kaverit katsoivat karsastaen, häpeä omasta tilanteesta alkoi
kasvaa, ja toi samalla uuden syyn pitää pullon korkki auki. Tuntui, että ei ole
enää mitään väliä mitä itselle tapahtuu. Make toteaa, että hiljalleen keho
tottui tilanteeseen, eikä pää huomioinut merkkejä voinnin romahtamisesta, ennen
kuin jalat menivät alta. Jälkikäteen Make ihmettelee kuinka ”Kuningas” oli niin
voimakas, että se sivuutti kaiken, jopa rakkaimmat ihmiset.
Vuodeosastolla, lääkärin ehdotuksen saattohoitokotiin
siirtymisestä kuultuaan, Make teki elämänsä päätöksen, jota kaikkien suureksi
ihmeeksi kroppa seurasi. Sisukas mies kuntoutui hiljalleen, ensin liikkumalla
pyörätuolilla, sitten rollaattorilla ja hiljalleen kepin kanssa kävellen. Tänä
päivänä haastateltavana on silminnähden voimakas ja fyysinen mies. ”Pahinta
olisi ollut, ellei liikkuminen enää olisi onnistunut”. Tämä on helppo uskoa
ihmiseltä, joka on pelannut kiekkoa, hypännyt mäkeä ja muutenkin liikkunut koko
ikänsä. Vaikka vauriot pikkuaivoissa
ovat pysyviä ja lääkärikin piti hyvin epätodennäköisenä mahdollisuutta liikkua
ilman rollaattoria, niin Make uskoo hyvän peruskunnon ja oman innon
liikkumiseen olleen tämän ihmeen mahdollistaja. Itse Make ei tuo asiaa esille,
mutta kyllä suomalainen sisu paistaa joka virkkeestä. Tavoitteita kysyttäessä
Make toteaa, että nyt on kaikki hyvin ja kokee iloa siitä, että kunto kohenee
päivittäin. Toki unelmia pitää olla ja tällä hetkellä sellainen on
ulkomaanmatka vaimon kanssa. Matkan Make rahoittaa tupakanpolton lopettamisesta
säästyneillä rahoilla.
Aurinkoisessa kevätsäässä puutarhatuolissa istuu positiivinen
ja tyyni, vahvan oloinen mies. Mies joka
kertoo näkevänsä asiat tällä hetkellä kirkkaasti ja elämän olevan hyvää juuri
nyt. Hänellä on vaimo, joka on kulkenut rinnalla koko matkan sekä lapsi ja lapsenlapset,
jotka hän on saanut takaisin lähelleen raitistumisen myötä. Make kertoilee
perheestään kauniilla sanoilla ja kiitollisena. Mies, joka jo pikkupoikana kasaili ja purki
asioita, ja oli taitava käsistään, on taas päässyt toteuttamaan itseään. Vaikka
hienomotoriikka on kärsinyt, syntyy Maken käsissä komeita puutöitä. Hän on
suuri selviytyjä, josta huokuu nöyryys, kiitollisuus ja sitkeys.
